maanantai 18. helmikuuta 2013

Tumput

Olen ollut vähän saamaton. Nämä ja vielä muutama muukin tekele ovat jääneet pyörimään viimeistelyä vaille valmiina tai kuvaamattomina jonnekin käsityökorin ja eteisen välille.


Nämä tumput on tehty Novitan huopanen-langasta vyötteessä olleella ohjeella. Kauniin väriset langat sain ystävältäni, kun hän ei kuulema ehdi arkikiireiltään neulomaan. Harmi, mutta ei se minua ihan hirveästi sureta. Näistä tuli niin kivat!


Sain kerrankin otettua tekovaiheistakin kuvia. Ylemmästä näette, että lapasten todella kuuluu olla isot ennen pesukoneeseen menoa. Alempi taas kertoo, että koneesta tulevien lapasten ei kuulu olla valmiin näköisiä, vaan köppyröitä, joita joutuu venyttämään kädet kipeiksi. Alemmassa kuvassa oikeanpuoleista on jo venytetty hieman.


Pesukonehuovutukseen liittyy muutama vinkki, joita kannattaa noudattaa. Ensinnäkin lapasten sisään kannattaa laittaa muovipussi ja mahdollisesti jopa harsia se kiinni. Älä unohda peukaloa! Lapaset voi pestä normaalilla 40 asteen kirjopesuohjelmalla ja pyykinpesuaineella. En käyttänyt huuhteluainetta ja säädin vettä säästävän eko-ohjelman pois päältä. Säädin myös linkousta hieman pienemmille kierroksille.

Kertokaa, jos teillä on parempia vinkkejä, niin otan niin mielelläni vastaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti