sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Uutta lankaa!

Tyttäreltä

Huomasin pitsisukkia tehdessäni, että teen aina kaiken Novitan langoista. Löysin kaapin kätköistä Tekstiiliteollisuuden hahtuvalankakiekon ja päätin kokeilla neuloa siitä jotain.


Lanka on erittäin hahtuvaista, eli se katkeaa, jos sitä käsittelee liian kovakouraisesti. Kovakouraisuus tarkoittaa tässä pientäkin vetäisyä. Kiekko pitää itse keriä ja langan katkeaminen aiheutti varsinkin aluksi turhautumista. Hahtuvalankaa oli todella mukava neuloa, se tuntui käsiin ihanan pehmeältä. Neulomisen jälkeen tekeleet huovutetaan pesukoneessa.

Hahtuvalangasta syntyi istuinalusta.



Keksin ohjeen omasta päästä ja pelkäsin, että se huopuu liikaa. Alustasta tuli kuitenkin juuri oikean kokoinen.
                          

Luo 50 silmukkaa, 6mm puikoille.
Tee 4 kerrosta ainaoikeaa.
Neulo jokaisen kerroksen alussa ja lopussa 4 silmukkaa oikein. Keskisilmukat (42s) neulo sileää neuletta.
Neulo näin noin 50 cm.
Tee sitten 4 kerrosta ainaoikeaa.
Päättele.

2 kommenttia:

  1. Minullakin on vajaa kiekko hahtuvaa, pitäisi jotain keksiä siitä. Olen käyttänyt vähän villavaippahousuihin, mutta en oikein tykännyt siitä siinä käytössä.

    VastaaPoista
  2. Hahtuvasta saa kuulemma myös tosi hyviä lapasia. Pitäisi löytää jostain ohje juuri hahtuvalangalle, kun esim. Novitan Huopanen huopuu paljon vähemmän.

    VastaaPoista